Nuorisoseura Katrilli ry

Me olemme helsinkiläinen nuorisoseura, joka harjoittelee ja esittää perinteisiä suomalaisia ja Suomen sukulaiskansojen kansantansseja. Perinteisen ohjelmiston  lisäksi esitämme myös uusia koreografioita joissa yhdistyy suomalaiset kansanperinteet, nykytanssin liikekieli ja tanssiteatterin elementit. Korkeatasoiset esityksemme syntyvät  hyvästä meiningistä, innokkuudesta ja ennen kaikkea osaamisesta.

Edustusryhmämme harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Viikkoharjoitusten lisäksi ohjelmistoja harjoitellaan myös tarpeen mukaan viikonloppuisin.

Monipuolisuutta, haastetta ja mielenkiintoa ryhmän toimintaan tuovat vaihtuvat, ammattitaitoiset kansantanssinopettajat. Ryhmää ovat ohjanneet mm. Jyrki Lahtinen, Reetta-Kaisa Iles, Timo Saari, Juha-Matti Aronen, Anu Haapoja, Katarina Marjola, Susanna Kivinen, Eero Hietanen, Anu Kokkonen sekä Salla Korja-Paloniemi. Tällä hetkellä opettajina toimivat Anna Oja ja Hilppa Herd.

Esitystoiminta

Seuramme esiintymistoiminta on aktiivista. Olemme esiintyneet lukuisissa erilaisissa tapahtumissa ja festivaalit niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat tulleet meille tutuiksi. Esiinnymme pääsääntöisesti elävän musiikin säestyksellä. Musiikkiryhmässämme Katrilli Combossa soittavat Juha Virtanen (MuM), haitarit, Kalle Mansikkaniemi, viulu, Janne Heikinheimo, sello ja bassot. Lisäksi Katrilli järjestää omia konsertteja, pitää yllä vilkasta pr-toimintaa ja esiintyy tilauksesta.

Tilaa Katrilli esiintymään!

Räätälöimme tilaisuuteesi toivomustesi mukaisen ja tilanteeseen sopivan ohjelmakokonaisuuden. Ryhmiemme ohjelmisto taipuu niin pieneen kuin isoonkin tilaan, aina muutaman minuutin teoksista kokoillan konserttiin. Valitse näyttävä kansantanssi tilaisuutenne ohjelmanumeroksi, myös kysytyt yleisötanssitukset ja –laulatukset onnistuvat hyvin osana ohjelmakokonaisuutta. Ota yhteyttä, niin tehdään yhdessä tilaisuudestasi ikimuistoinen!